Ensimmäiset vuodet Jokela toimi kuiviltaan, vaikka kieltolaki olikin jo kumottu vuonna 1932. Sattuman oikusta ravintolan perustamista edeltävänä päivänä Joensuussa järjestettiin maakunnalliset raittiuspäivät. Mietojen väkijuomien anniskeluluvan Jokela sai vuonna 1936.

Sota-aikana Jokelan hotellissa majaili myös saksalaisia sotilaita. Siellä rohjettiin salapäiten tanssiakin, vaikka sota-aikana vallitsi tanssikielto. Tanssin tiimellyksessä suomalaisen ja saksalaisen sotilaan välille syntyi mustasukkaisuuden aiheuttama selkkaus, joka johti ampumavälikohtaukseen ja saksalaisen sotilaan kuolemaan.

Sodan jälkeen ravintolassa kestittiin venäläisiä sotilaita ja votka loiskui laseissa. Sattuipa niinkin, että Valpon ja Neuvostoliiton agentit olivat majoittuneet vierekkäisiin huoneisiin toisistaan tietämättä. Tahvanaisen nimellä liikkunut neuvostoagentti asui Jokelassa muutaman viikon ja käytti rahaa kursailematta viinaan ja ruokaa.

Eräs päivittäin asiakkaana vieraileva herrasmies, joka nykyisin on jo eläkkeellä, tavoitteli Jokelan tunnelmaan jo alaikäisenä rippipuvussaan. Vahtimestari toivotti nuoren herran tervetulleeksi ja ohjasi tulijaa: "Teidän uskonnonopettajanne istuu salilla. Haluatteko sinne tai kenties johonkin toiseen pöytään." Nuoriherra hyvästeli vahtimestarin kiireesti eikä enää pyrkinyt sisälle ennen riittävää ikää.

1960 -luvulla Jokela sai suuren suosion sanomalehtimiesten keskuudessa. Jo tuolloin syntyi aiheeseen liittynyt arvoitus: Mitä eroa on Torikadulla ja sanomalehtimiehellä? Torikatu menee Jokelan ohi. Erään lehden toimituksessa kuuluu paikalla olleen vain yhden toimittajan puhelinta päivystämässä. Muu toimituskunta etsi tapahtumia Jokelan looseista käsin.

Jonkin aika sitten eräs pitkäaikainen asiakas, joka on nähnyt Jokelan elämää 1950 -luvulta saakka, istui oluella. Tarjoilija kävi keittiössä tiskiasioilla. Palatessaan asiakas oli ilkosillaan vaatteet kauniisti viikattuina tuolille. Tarjoilija kiirehti selvittämään, mistä asiassa on kyse. Asiakas ilmoitti, olevansa menossa saunaan. Pienen selvittelyn jälkeen selvisi, että asiakas oli aikoinaan käynyt ravintolan yhteydessä olleessa saunassa . Menneisyys ja nykyisyys olivat vain menneet sekaisin.



© Wanha Jokela 2003     Torikatu 26 80100 Joensuu     puh. 010 4228191 design - Raja Production