 |

 |
 |










 |

 |
 

Jokelassa ovat vuosien saatossa majoittuneet kansallisen kulttuurin
suuret nimet Pentti Haanpäästä Edvin Laineeseen ja Olavi Virtaan. Sodan
jälkeisenä aikana maamme eturivin taiteilijat kiersivät ahkerasti
esiintymismatkoilla. Tapio Rautavaara, Repe Helismaa ja Esa Pakarinen,
rillumarein peruskolmikko, oli tuttu näky sodanjälkeisen ravintolan
pöydissä ja hotellikäytävällä.
1950 -luvun jokaisen äidin unelmavävy Tauno Palo
vieraili kaupungissa myös usein ja mieltyi Jokelan boheemiin
ilmapiiriin. Hänellä kerrotaan olleen kaupungissa jonkinlainen
romanssi, mutta sen saavutukset on armelias historia meiltä salannut.
Aikoinaan viulisti Heimo Haitolla oli yksinoikeus
kulkea ravintolassa hattu päässään. Tuota yksinoikeutta ei ole hänen
jälkeensä muille suotu. Tästä muutamat maakunnan merkittävät
kulttuurihenkilöt ovat ajoittain muistaneet olla nyreissään.
Vuonna 1965 Pyhäselän jäällä kuvattiin amerikkalainen
Tohtori Zhivago -elokuvan kohtauksia. Filmiryhmän tekninen henkilökunta
majoitettiin Jokelaan, kun sen sijaan päätähdellä Omar Sharifilla oli
oma talo käytössään Kanervalassa. Sharif viihtyi kuitenkin myös
Jokelassa ruokaillen ja viskiä nautiskellen. Joidenkin havaintojen
mukaan hän olisi ollut hyvin viehättynyt erään nätin tekniikkatytön
viehättävästä olemuksesta ja olisi viettänyt yötäkin hotellin puolella.
Kuusikymmenluvulla ravintolaan teki tuttavuutta
Lieksasta Joensuuhun toimitusharjoittelijaksi saapunut Heikki Turunen.
Tuohon aikaan Jokelan pannuhuone reistaili, eikä talon keskuslämmitys
tahtonut kovilla pakkasilla toimia moitteettomasti. Kävi jopa niin,
että tarjoilijat joutuivat tekemään työtään huopatossuissa. Eräänä
helmikuun päivänä, jolloin pakkasta oli liki 40 astetta, Turunen saapui
kansanmiesten puolelle. Nurkkapöydässä istui vanhempi mies, joka
totesi: "Onpa räpsäkkä ryyppyykeli."
Jokelan tunnelimaisessa tunnelmassa usein esiintynyt
taiteilija Numminen oli jälleen kerran saapumassa Hietasineen
viihdyttämään ravintolan yleisöä numeroillaan. Lentokentältä oli
bussikuljetus lentoyhtiön pysäkille Kirkkokadulle. Matkustavaiset
poistuvat kyydistä, mutta Numminen istui tiukasti penkissä. Kuskin
hämmästelyyn hän totesi olevansa menossa Jokelaan. Hietanen yhtyi
Nummiseen. Kuskille ei jätetty vaihtoehtoja, joten taiteilijat
toimitettiin suurella bussilla suoraan ravintolan paraatioven eteen.
|
|
 |
|
|
|
 |